(linkedin) (delicious)
Morjensta kaikille! Olen 26 vuotias haasteita kaipaava IT-tradenomi opiskelija Kuopiosta. Suoritan tämän hetkisiä opintojani Savonia-ammattikorkeakoulussa tietojenkäsittelyn koulutusohjelmassa ja minun on määrä valmistua taidokkaaksi tradenomi-osaajaksi aivan "näillä näppäimillä". Suoritan tällä hetkellä siis opintojeni viimeistä vaihetta eli opinnäytetyön tekoa. Teen opinnäytetyöni aiheesta "SQL Server Integration Services - ETL-rajapintojen luonti ja testaus". Tästä voidaan siis huomata, että tietojärjestelmät ovat erityisenä mielenkiinnon kohteenani.
Harrastan kuntoilua, lukemista ja vaeltamista sekä intohimonani on tietenkin työskentely omien ohjelmointiprojektien parissa. Luonteenpiirteisiini kuuluu kaiken kukkuraksi jonkin asteinen itsensä ylittäminen, sillä harrastin motocrossia kilpailumielellä noin 10 vuotta ennen nykyisten opintojeni alkamista, mistä lukuisten huimien kokemusten lisäksi taskuun jäi muun muassa yksi nuorten SM-mitali.
Nykyään keskityn siis täysipainoisesti tämänhetkisiin opintoihini ja tavoitteeni on työllistyä ICT-alalle viimeistään valmistumiseni jälkeen. Tavoite ei ole helposti saavutettavissa, mutta uskon, että ahkera työnteko palkitaan lopussa.

Tutustu ajatuksiini paremmin näillä sivuilla ja vieraile BLOGI osiossa tarkastamassa omat huomioni.

(omakuva)
  • 9.1.2012 (tick)
  • Sivuston kirjasto-osio ja linkit Delicious-profiiliin poistettu. Sivustoon tulossa täysi uudistus pian.
  • 23.1.2011 (tick)
  • Arkisto-osioon lisätty uusi projektiesittely "CustomLabelPrinter".
  • 16.12.2010 (tick)
  • Arkisto-osio saanut jälleen uutta toiminnallisuutta. Check out!
  • 16.12.2010 (tick)
  • Highslide thumbnail viewer päivitetty versioon 4.1.9. Kuvien näyttö Chrome ja Safari selaimilla pitäisi onnistua nyt ongelmitta.
  • 17.11.2010 (tick)
  • Uusi blogiteksti lisätty: WinForms-WebService-projektin esittely.
  • 4.11.2010 (tick)
  • Uusi blogiteksti lisätty: .NET-transaktiot osa 2/3.
Ulkoasu, Sisältö: © Timo Kallio, 2009-2012 - Savonia-ammattikorkeakoulu